Post by H Markus Lang von OberstdorfOlen lisäämässä lakiarkistooni vuoden 1829 asetusta sensuurista ja
kirjakaupasta Suomen Suuriruhtinaanmaassa.
Kiinnostavaa. Kyseinen asetushan mainitaan ensimmäiseksi Suomea
koskeneeksi tekijänoikeuslainsäädännöksi, koska se muun ohessa sisälsi
luonteeltaan tekijänoikeudeksi luokiteltuja säännöksiä.
Post by H Markus Lang von Oberstdorf1. Säädösteksti sisältää paljon sanoja, jotka on ladottu antiikvalla.
http://www.mlang.name/theeta/Censur-1829.jpg
Tilannetta hankaloittaa vielä se, että lain otsikossa on sanat ”October”
ja ”Censuren” ladottu kursiivilla antiikvalla. Tämä voidaan toki tulkita
niin, että olennaista on antiikvan käyttö vastakohtana fraktuuralle ja
että kursivointi johtuu siitä, että kursivoimaton antiikva olisi
näyttänyt oudolta, kun fonttikoko on iso.
Alkuperäisessä ladotussa tekstissä on joka tapauksessa käytetty ainakin
kahta erilaista fonttia. Mutta onko sillä olennaista merkitystä, sen
enempää kuin sillä, mitä erityistä fonttia käyttäen teksti on ladottu?
Rinnakkaisilmiö on se, että nykyisessä lainsäädännössä ei juuri käytetä
typografisia keinoja tekstissä. Otsikoiden lihavoinnin lisäksi ainoa
typografinen muotoilu lienee se, että rikosten määrittelyissä
rikosnimike on kursivoitu. Tällä taas ei ole merkitystä lain sisällön
kannalta. Vastaavasti sensuuriasetuksen sisällössä ei muutu mikään,
vaikka fonttien ero poistetaan.
Tältä kannalta on siis ainakin mahdollista latoa teksti yhdellä
fontilla. Mikä sitten on järkevää? Tuossa kuvassa olevassa katkelmassa
antiikvaa on käytetty melko oudosti: sanoissa October, Censur,
Helsingfors, litteratur, lithographie ja pulika (joka lienee sana
”publika” väärin ladottuna; tämän esittäminen on sitten oma ongelmansa).
Tässä ei tunnu olevan mitään selvää logiikkaa. Toisaalta juuri
epäjohdonmukaisuus puoltaisi eron säilyttämistä: ehkäpä erolla on oma
merkityksensä, jonka joku lukija voi oivaltaa.
Siksi pidän eron säilyttämistä mahdollisena, mutta en välttämättömänä
enkä ehkä edes suotavana. Eron tekemisen keino on sitten eri kysymys.
Jos tekstissä yleisesti korvataan fraktuura antiikvalla, niin
antiikvalle ei ole luonnollista vastinetta.
Post by H Markus Lang von Oberstdorfhttp://www.mlang.name/theeta/Censur-1829.pdf
Tällaisen tekstin latominen groteskifontilla tuntuu oudolta – 1900-luvun
lopun ja 2000-luvun teknisten yms. julkaisujen typografian käytöltä
aivan eri aikakauden teksteihin. Kirjoissa antiikva (vastakohtana tässä
groteskille) on edelleen hallitsevassa asemassa.
Vaikka Finlexissä lait ovat ensisijaisesti muodossa, jossa fonttina on
jokin Helvetica-klooni, lakien promulgointimuoto (Säädöskokoelma)
käyttää edelleen antiikvaa – ihan Times New Romania, jos Finlexissä
oleviin PDF−tiedostoihin on luottaminen.
Asialla on merkitystä myös ”toisenlaisen” fontin valinnan kannalta.
Kursiivi kuuluu varsinaisesti antiikvafontteihin, joissa se selvästi
eroaa muusta tekstistä. Sen sijaan groteskifonteissa, kuten
käyttämässäsi Arialissa, ”kursiivi” on tyypillisesti vain kallistettua
antiikvaa. Tyypillisesti eron huomaa a-kirjaimesta: antiikvassa se
muuttuu kursivoinnissa aivan toisennäköiseksi, groteskissa yleensä vain
kallistuu oikealle (poikkeuksena toki mm. monet modernit groteskit).
Jos teksti esitetään antiikvafontilla, mitä suosittelen lämpimästi, niin
”erilainen” teksti voisi olla sen kanssa yhteensopivaa groteskia.
Esimerkiksi Cambrian pariksi sopii Calibri, tai niin nämä fontit ainakin
on suunniteltu. Ero voi tuntua melko isolta, mutta iso on ero
alkuperäisessä ladotussa tekstissäkin. Näin vältetään muun muassa se,
että kursiivi herkästi tulkitaan korostukseksi, koska korostukseen sitä
ehkä useimmiten käytetään.
Post by H Markus Lang von Oberstdorf2. Kirjaimet s ja ſ esitetään kirjaimella s ja kirjain w kirjaimella v.
Olet kuitenkin käyttänyt versaali-W:tä. Tämä vaikuttaa
epäjohdonmukaiselta. Fraktuurassa käytettiin yleisesti w-kirjainta
v-kirjaimen tilalla, luullakseni lähinnä siksi, että v-kirjain olisi
liian helposti sekaantunut u-kirjaimeen. Mutta tämä koski sekä gemenaa
että versaalia. Fraktuurassa oli kyllä myös v-kirjain (minulla on
muistaakseni jossain ABC-kirian jäljellejääneiden sivujen näköispainos,
josta tämä ilmenee), mutta sitä ei juuri käytetty.
Post by H Markus Lang von OberstdorfMutta kuinka menetellä kirjaimen ß tapauksessa? Bör jag skriva t.ex.
”Ryßland”?
Koska fraktuurassakin oli mahdollista käyttää v-kirjainta, niin kaikki
nämä korvaukset periaatteessa hukkaavat informaatiota.
Unicode-merkistöön on otettu ſ-kirjain juuri siksi, että voidaan
tarvittaessa tai haluttaessa säilyttää s:n ja ſ:n ero siirrettäessä
tekstiä digitaaliseen muotoon pelkäksi tekstiksi. Vastaavasti tietysti
ß:n ja ss:n välillä on ero, joka voidaan tarvittaessa tehdä merkkitasolla.
Toisaalta voidaan tulkita, että kyse on typografisista eroista, glyyfien
eroista. Tällöin voidaan ß:kin tulkita glyyfiksi, joka esittää kahta
(keskenään erilaista) s-kirjainta eli ss-yhdistelmän ladonta-asuksi.
Tässä voidaan siis perustella kahta eri linjaa, ehkäpä niiden
välimuotojakin: kirjoitetaan nykyisen typografian mukaan tai sitten
pyritään säilyttämään informaatio alkuperäisestä typografiasta
merkkitasolla. Jälkimmäinen tulisi kai kyseeseen lähinnä silloin, kun
typografia on olennaista. Jos taas olennaista on vain lain (tarkka)
sisältö tekstin tasolla, niin nykylukijalle edellinen linja on parempi
ja vastaa sitä, että ei käytetä fraktuurafonttia, vaan nykyisin
luettavampana pidettyä fonttia.
Teoriassa on jopa mahdollista yhdistää nämä lähestymistavat:
kirjoitetaan teksti nykyortografian mukaan, mutta käyttäen fonttia,
jossa on vaihtoehtoglyyfejä niin, että esitystavan valinta voidaan
jättää lukijan tehtäväksi. Tämä kuitenkin vaatisi yhtä ja toista,
luultavasti alkajaisiksi sellaisen fontin luomisen. Lisäksi tällöin
olisi tehtävä tekstin tasolla ero s:n ja ſ:n välillä, vaikka
perusesityksessä niillä olisi sama glyyfi. Lisäksi tiedossani ei ole
PDF-lukuohjelmia, jotka tukisivat tällaista kehittynyttä tapaa;
HTML-muodossa se olisi periaatteessa mahdollinen, mutta työläs.
Omat ongelmansa tuo asiaan sekin, että glyyfien valinta ei ollut
fraktuurassakaan täysin determinoitua. Erityisesti s:n ja ſ:n vaihtelu
ei aina noudata yksinkertaista sääntöä, jonka mukaan ſ-kirjainta
käytetään tavun alussa – tai ainakin tavun käsitettä on tulkittava eri
tavalla kuin nykyisin. Jos vastaavasti kaikkia ss-yhdistelmiä ei olekaan
esitetty ß-glyyfillä, herää kysymys, olisiko ero säilytettävä.
Tarkkaan ottaenhan alkuperäisessä ladotussa tekstissä on muutakin
erikoista. Siinä ö-kirjain on osittain ladottu niin, että o-kirjaimen
päällä on pieni e-kirjain, osittain tavalla, joka näyttää lähinnä
kaksoisakuutti-o:ltä ő: meille tuttuja ö:n pisteitä ei ole lainkaan.
Vastaavasti ä:n tilalla esiintyy a-kirjain, jonka päällä on pieni
e-kirjain. Alaotsikossa ”Allmänna föreskrifter” on myös kiinnostava
ilmiö: tekstin harvennuksesta näkyy, että sk-yhdistelmä on toteutettu
ligatuuriglyyfillä, jonka sisällä harvennus ei tietenkään vaikuta.
Sellaista yhdistelmää ei ole Unicodessa merkkinä, mutta teoriassa tässä
voisi käyttää ZERO WIDTH JOINER -merkkiä, joka ilmaisee, että
esityksessä tulisi käyttää ligatuuria, jos mahdollista.
Käytännössä varmaankin lukijoiden valtaosa lukisi mieluiten heille
tutulla tavalla esitettyä tekstiä. Teksti on joka tapauksessa tarpeeksi
haastavaa muutenkin. Siksi käyttäisin v-kirjainta johdonmukaisesti,
tavallista s-kirjainta ja ss-yhdistelmää.
--
Yucca, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/
