Post by Hannu RahikainenVielä yksi huomio: Nykysuomen sanakirja tuntee vain sanan kantarelli ja
Suomen kielen perusssanakirjakin pitää parempana muotoa kantarelli.
Huomio ei ole varsinaisesti uusi. Aiheesta on keskusteltu ennenkin, ja
tämä normatiivinen puoli on mainittu useastikin.
Post by Hannu RahikainenLiekö
syynä latinan sana cantharellus, jonka ääntämistä suomen kielen
kirjoitustapa pyrkii seuraamaan.
Ei, syynä on mielivaltainen ns. oikeinkirjoituksen sääntö, jonka mukaan
kirjoitusasu jäljittelee ruotsin kirjoitusasua. Ehkäpä oikeammin sanoen
syynä on tämän säännön _soveltaminen_ tähän sanaan, vaika sana on
tavalliseen yleiskieleen kuuluva lainasana eikä uudehko erikoislaina
("sivistyssana"), jollaisiin sääntö on varsinaisesti tarkoitettu.
Vaatimus kanttarelli-sanan toisen t:n jättämisestä pois kirjoituksessa
on yhtä absurdi kuin olisi vaatia kirjoitusasua "kantori".
Sana "cantharellus" on latinaa vain hyvin laajassa mielessä: se on Carl
von Linnén 1800-luvulla sepittämä nimi eliöiden tieteellistä nimistöä
varten. Muodostukseltaan on selvästi sanan "cantharus"
deminutiivijohdos, mutta tällaista muotoa - saati sen merkitystä
sienilajin tai -ryhmän nimityksenä - ei tunneta vanhan ajan eikä
keskiajan latinasta. Sen sijaan esiintyy toisella tavalla muodostettu
deminutiivijohdos "cantharulus", joka tarkoitti mm. pientä juoma-astiaa.
Yleisesti muuten sienten tieteelliset nimet (joita usein virheellisesti
kutsutaan "latinalaisiksi nimiksi") ovat aika lailla sepitteisiä. Ne
näyttävät olevan latinaa, koska tieteelliset nimet mukautetaan latinan
kirjoitusasuun ja osittain kielioppiinkin, ja suuri osa niistä
perustuukin latinan sanoihin. Kuitenkin kyse on joko nimistöä varta
vasten tehdystä johdoksesta tai suorastaan sepitteestä - tai sitten
latinan sana on otettu uusiokäyttöön. Klassillisesta latinasta tunnetaan
suhteellisen vähän sienien nimityksiä, ja harvoista tiedetään varmasti,
mitä sieniä ne tarkoittivat.
Linnén latinassa "th" epäilemättä ääntyi t-äänteenä, joskin sellaisena
selvästi soinnittomana äänteenä, jonka suomalaiset ovat vuosisatojen
ajan tulkinneet oman kielensä kaksois-t:tä vastaavaksi monissa
sanansisäisissä asemissa (siksi esim. kantor > kanttori). Sen sijaan
klassillisessa latinassa "th" ääntyi käsittääkseni useimpien latinistien
mukaan aspiroituneena t:nä, joka suomalaisesta kuulostaa suunnilleen
siltä, kuin t:tä seuraisi lyhyehkö h-äänne.